Pidetään kirkkoveneet talviteloilla!
Anssi Joutsenlahti harmittelee blogissaan, miten moni tunnettu henkilö on julkisesti ilmoittanut jättävänsä äänestämättä. Hän muistuttaa äänestämisen olevan, ei pelkästään oikeus, vaan myös velvollisuus. Joutsenlahti perustelee äänestämisen välttämättömyyttä sillä, että jos riittävän moni lipeää velvollisuuksistaan, koko demokratiamme on uhattuna, äänioikeus voidaan eliminoida, ja elämme kohta ”pohjoiskoreassa.” En ymmärrä perusteluja.
Äänestämättä jättäminen on yhtä lailla aito kannanotto. Se kertoo, etten voi hyvällä omatunnolla kannattaa kumpaakaan ehdolla olevista henkilöistä. Näin vaalimatemaatikot voivat laskea totuudenmukaiset kannatusluvut. Tulee ilmeiseksi, että on valittu Suomen presidentti, ei ”Koko Kansan Presidenttiä.” Tällä kertaa tilanne on ilmeinen ilman vaalejakin. Ehdolla on kaksi arvoliberaalia eurososialistia, joille itseisarvo on Suomen pitäminen kansainvälisen päätöksenteon ”ytimissä” suomalaisten veronmaksajien tuella. Valittavina on kaksi urapoliitikkoa, joille poliitikkouden toimintaympäristön pitäminen elinvoimaisena ja ennustettavana on puolueen edun lisäksi henkilökohtainen etu.
Demokratia on jo kriisissä. Koko politiikan kenttä ehdokasasetteluineen on vanhojen puolueiden verorahoilla ylläpidettävien puoluekoneistojen monopolina. Äänestysprosentti on aito demokratian toimivuuden mittari. Se kertoo, millaisiksi kansalaiset kokevat vaikutusmahdollisuutensa kyseisissä vaaleissa edellyttäen, ettei kukaan äänestä pelkästä velvollisuudesta.
Demokratian kriisissä pohjoiskorealaistumisen vaihtoehto on aidon kansalaisvaikuttamisen ja suoran demokratian lisääminen. Edellyttäen, että poliitikot itse näin haluavat. Ehkä Joutsenlahti sisäpiiriläisenä tietää, ettei näin ole. Jospa nykyisille puolueille riittää pelkkä vallassa pysyminen ja nykyjärjestelmän sementoiminen. Huonoin mahdollinen idea on käydä äänestyskopissa äänestämässä tyhjää. Tyhjää äänestänyt lasketaan äänestysprosenttiin ja tämä vääristää tulosta. Pidetään siis kirkkoveneet pressun alla!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
jaa 61% , ei 39% , tyhjiä 20 000 , poissa 250 000
Eikö tyhjätkin tilastoida eli siinä mielessä näyttää jotain sekin.
Itse asiassa Haavisto meni niukasti Kirkkoveneen ohi tuolla omassa minigallupissa:
http://pvoodoo.com/Vote.html
"Huonoin mahdollinen idea on käydä äänestyskopissa äänestämässä tyhjää. Tyhjää äänestänyt lasketaan äänestysprosenttiin ja tämä vääristää tulosta."
Hyvä neuvo, kiitos. Itseäni kutkuttaa äänestäminen, sillä presidentin vaali on ainoa kansanäänestys, sitä oikeaa demokratiaa. Mutta kuten totesit, kumpikin ehdokas edustaa eurososialismia. Vaikea tilanne, mutta huonomminkin voisi olla. Haaviston tilalla macho-bidee olisi jokanaisen kauhistus. Haavistoa taidan kuitenkin äänestää urheilumielessä, vastustuksena Niinistölle.
Tähänastisen näytön perusteella Haaviston painopiste olisi kansainvälisessä kehitysyhteistyössä kuten Halosenkin, mutta huonompi kansalaistuntojen tulkki kuin Halonen hän ei voisi olla, Haavisto vaikuttaa empaattiselta ihmiseltä, mitä Halonen ei ole. Haluaisin uskoa, että Haavisto hillitsisi tämän rasismijahdin ja toisinajattelijoiden vainot. Niinistö ei vetoa samalla tavoin intersosialisteihin, jotka tuon vainon kovaäänisimpiä puhetorvia ovat. Mutta, jätän äänestyspäätöksen viimeiseen päivään ja annan fiiliksen viedä.
PS: "Tässä on nyt tämä rutto/kuppa -dilemma."
On. Aina olen löytänyt edes puolivillaisen äänestettävän, vaan ensimmäisen kerran nyt jäljellä ei ole kelvollista tarjokasta. Kunnioitus kuin myös ääni ansaitaan.
Sairauksia ei valita vaan vältetään. Hullua tässä on se, että jompikumpi tauti iskee: edessä epidemia.
Emme saa tarvitsemaamme vaan ansaitsemamme.

Kommentoi 7 kommenttia