Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Keski-Euroopan kristillisdemokraatit taitavat olla paikallinen "kokoomus", joissa äänestäjinä on runsaasti katolisia? Suomessa pohja on vapaissa suunnissa ja herätyskristillisyydessä, mistä tulee eroa edelliseen? Vaatisikohan muuten vakaumusten tasa-arvoisuus, etteivät ateistit sotke ateismia politiikkaan?
Risto Jääskeläinen, 28.4.2012 klo 23.56 kirjoitukseen Uskonnon ja politiikan erottaminen kristillisdemokratiassa
No, Kyllönen haluaa kuitenkin estää muita kulkemasta kuten hän itse kulkee. "Merja on mielestäni herttaisen oloinen ministeri, jotenkin symppis." WTF?
Henry Laasanen, 24.4.2012 klo 08.47 kirjoitukseen Ministeri Kyllösen taksimatkat ja puheet
En minä syyttäisi islamia Euroopan uppoamisesta. Kyse on enemmänkin arvotyhjiön täyttymisestä ja väärien arvojen (mammonan) ottamisesta jumalaksi. Islamin aiheuttamat ongelmat Euroopassa ovat toki suuria, mutta pidän niitä enemmän seurausilmiönä kuin alkuperäisenä syynä uppoamiselle.
Risto Jääskeläinen, 24.4.2012 klo 19.17 kirjoitukseen Länsi uppoaa, mutta islamilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa
Juuri siksi laitoinkin lainausmerkkeihin, Suomessa ei oikeasti ole omatekoisten mullahien vaikutuspiirissä kuin häviävän pieni osa muslimiväestöstä, tosin vähemmistövaltuutetun ja muiden suivaitsevaisten painostuksesta niitä muitakin ollaan painostamassa sinne suuntaan sen sijaan, että harrastaisivat uskontoa omissa oloissaan ja integroituisivat siinä ohessa omilla ehdoillaan.
Aki Pulli, 21.4.2012 klo 19.17 kirjoitukseen Vähemmistövaltuutettu ”hihamerkkejä” jakamassa
Psykiatriaksi nimitetty arpajaistiede on arponut Norjan joukkomurhaajan sairaaks-terveeks. Väärät arpajaiset. Enintään pitäisi arpoa, kenelle osuu paukkupatruuna. Lisäys: en kuitenkaan kannata jälkikäteen säädetyä, taanehtivaa lakia, joten Norjan oikeus joutuu häpeään ja pitkään naurunalaiseksi tekijän taholta juuri kuolemanrangaistuksen puuttumisen takia. Tästä pitäisi ottaa oppia. Suomessa joukkomurhaaja sai n. yhden päivän rangaistuksen yhtä tapettua tutsia kohti.
Risto Jääskeläinen, 20.4.2012 klo 08.43 kirjoitukseen Tapaus Breivik ja kuolemanrangaistus
Nähdäkseni yksityiskosto on eri asia kuin laillisen esivallan määräämä kostorangaistus. Eikö Vapahtaja itsekin tunnustanut laillisen esivallan oikeutuksen langettaa kuolemantuomio, vaikka tiesi, että tuomio hänen kohdallaan perustui väärään todistukseen.
Petteri Hiienkoski, 21.4.2012 klo 02.12 kirjoitukseen Tapaus Breivik ja kuolemanrangaistus
Huumorintaju on oikeastaan suhteellisuudentajua. Se taas merkitsee itseymmärrystä tai ainakin sen mahdollisuutta. Taitaa löytyä yhtymäkohtia luovuuteenkin. Olisiko lopulta ihmisen kulttuuria ilman näitä tekijöitä?
Jouni Suonsivu, 11.4.2012 klo 23.22 kirjoitukseen Helena Eronen: Ratkaisu poliisin ulkomaalaisratsioihin
Entäs niiden kaverit. Voi sitä kateuden määrää.
Samuel Virkiö, 10.4.2012 klo 21.51 kirjoitukseen Korruptoitunut ja byrokraattinen Suomi
JM: "Kyse on myös edelleen parisuhteista – niitä vain voi olla X kappaletta. Joillakin X=0, toisilla X=1 ja joillakin X>1." Jospa en sano, mitä ajattelen, eli ei sitten sanaakaan eettisestä puolesta. Totean vain, että sukupuolitautiklinikoilla riittää vilskettä, jos malli yleistyy. Esittämäsi on matemaattisesti yksinkertaista, mutta sosiaalisesti ei. Sanonta: "Rakasta yhtä, rakasta toista, rakasta vaikka yhtätoista, mutta muista, vain yhtä kerrallaan."
Jouni Suonsivu, 9.4.2012 klo 22.08 kirjoitukseen Polyamoriasta lyhyesti
Täällä Pohjois-Euroopassa asuvat maailman maallistuneimmat ihmiset, joten meidän on vähän vaikea käsittää sitä, että se on alunperin kreikkalainen ajattelutapa erottaa ihminen uskonnosta. Muualla maailmassa, kuin kreikkalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä, ei tällaista erottelua tehdä. Maailmassa on 2,3 miljardia kristittyä. Suomalaisista viisi prosenttia pitää itseään ateistina; maailmanlaajuisesti vastaava luku on kaksi prosenttia. Uskonto on niin merkittävä ilmiö, että uskonnon opetus on...
eve avolin, 7.4.2012 klo 11.44 kirjoitukseen Uskonnonopetus on turhaa
Uskoisinpa, että otsikossa on ilosanoma kaikillekin tohvelin alle joutuneille.
Risto Jääskeläinen, 22.3.2012 klo 01.51 kirjoitukseen Nyt on tasa-arvoisen avioliiton aika
Hesarin uutisoinnissa tapahtui mielenkiintoinen muutos kun paljastui ampujan islamistikytkökset. Vielä eilen kyseessä oli rasistinen tappaja, tänään kouluampuja.
Jyri Terttu, 21.3.2012 klo 10.34 kirjoitukseen EU:n ulkoministeri ajattelee kuin terroristi?
Homoilla on jo tasa-arvoinen oikeus avioliittoon. Tismalleen sama oikeus kuin heteroillakin. Vai kysyykö pappi tai maistraatin virkamies mukamas vihkitilanteessa vihittäviltä, mitä sukupuolista suuntautumista nämä edustavat? Näin ollen mahdollinen lainmuutos ei lisää tasa-arvoa.
Tommi Jalava, 21.3.2012 klo 12.55 kirjoitukseen Nyt on tasa-arvoisen avioliiton aika
Eräällä A. Hitlerillä ja Fredylla taisi olla samanlainen ajatuksen kulku.
Pertti Väänänen, 15.3.2012 klo 23.57 kirjoitukseen Eutanasia, hyväksi kaikille paitsi lääkäreille
"Lapin yliopistossa työskentelevän Utriaisen mukaan tuomio voisi olla ehdollinen niissä tapauksissa, joissa tilanne on sekava ja ihmisillä erilainen käsitys siitä." Tätähän tehdään jo nyt. Valitettavasti en löytänyt enää linkkiä uutiseen, mutta jokunen vuosi sitten ruotsinlaivalla esitettiin perätön raiskaussyyte, ja sen uhri sai lievän tuomion. Jutussa perusteltiin poikkeuksellisen lievää tuomiota juuri sillä, että tapahtumien kulku oli epäselvä ja osapuolet olivat vahvassa humalassa ja heidän...
Jani Korhonen, 16.3.2012 klo 11.39 kirjoitukseen Tasa-arvouutisia
Arto, kiitos dosenttiluennosta talous- ja sosiaalihistorian alalla: pitää olla oikea humanisti, jotta tällainen syvyys ja ulottuvuus on mahdollista esittää ja vielä näin herkullisesti, kuten teit. ERVV/EVM-sopimus Suomen osalta perustuu maf...öh, ministerien Katainen ja Kiviniemi jokseenkin vuosi sitten salaa ja omin luvin, siis ilman eduskunnalta anottuja valtuuksia tehtyyn lupaukseen luovuttaa 7,92 miljardia meidän verovarojamme ERVV:n käyttöön. Tuosta ajankohdastahan kankkulankaivoa on...
Jouni Suonsivu, 16.3.2012 klo 12.54 kirjoitukseen Eurooppalainen pyramidihuijaus täydessä vauhdissa – milloin Suomen hype romahtaa?
Ikävä kyllä valtion alasajosta seuraa vallan siirtäminen yrityksille. Ja jos yritys on ylikansallinen, tuo ulkoistaminen saattaakin itse asiassa olla loppujen lopuksi vallan keskittämistä.
Ville Hautakangas, 3.3.2012 klo 21.01 kirjoitukseen Miltä kuulostaisi yksityistetty poliisi?
Järjestelmä tarvitsee uhrinsa. Jos uhrien tuotanto ei muuten ole riittävä, niitä aletaan tehdä itse. Lapsiuhrista saa valtiolta parhaat rahat.
Veikko Kukkonen, 3.3.2012 klo 07.59 kirjoitukseen Teinipissisten uhriuttaminen lopetettava
Ei loukkaantuminen vaarallista ole. Käy se toki itsetunnon päälle, varsinkin kun on tottunut olemaan oikeamielisten tovereiden selkään taputeltavana vuodesta toiseen. Loukkaantumista seuraa oppimaan pyrkivällä ihmisellä ajattelu ja kyseenalaistaminen. Siitä on toki vielä pitkä matka kypsyä tunnustamaan virheensa ja myöntämään ne avoimesti. Persuvihassakin näyttää olevan hallitsevana piirteenä hämmästys, koska sivistyneistö on saanut olla Kekkosen jälkeisen ajan omassa pienessä piirissään...
Timo Isosaari, 24.2.2012 klo 19.27 kirjoitukseen Olli Rehn, Suomen arvokkain mies
"Uskonto estää empatiakyvyn toisia kohtaan" Ei estä. Kysymys eutanasiasta on niin vakava ja moniulotteinen, ettei tuollaisia heittoja kannattaisi tuoda tähän keskusteluun.
Antero Manninen, 24.2.2012 klo 10.54 kirjoitukseen On eutanasian laillistamisen aika
Paavo Saariranta
Salo
Sitoutumaton
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?